14.8.2016

Loma-aktiviteettejä

Jokin aika sitten kävin eräällä ulkomaisella seksiklubilla, tarkemmin sellaisella Swinger-klubilla. Tai niin sitä mainostettiin.

Tarkoitukseni oli käydä vilaisemassa lähinnä että minkälainen paikka se on, ja mahdollisesti tavata kivoja samanmielisiä ihmisiä. Seksi ei ollut päällimmäisenä mielessä.

Olihan se hieman jännittävää sujahtaa klubille yksinäisenä naisena. Ihan kieltämättä oli sellainen tunne, että jokaisen mielestä se tarkoittaa, että haluan seksiä ja olen avointa riistaa. Ovensuussa oli pari tyyppiä väittelemässä sisällepääsystä, yrittivät päästä maksamatta, miehille ja pareille oli nimittäin maksu, joka oli kyllä aika pieni. Minut viittoiltiin sisään, kysyttiin vain josko haluan lokeron. No en halunnut koska halusin vain katsella mitä paikassa tarjolla.

Pääsin sisälle baariin, jossa omistajanainen otti minut lämpimästi vastaan ja halusi näyttää paikat. Kierrätti minut takaosan leikkitiloissa, joissa oli ehkä noin viitisen miestä istuskelemassa pyyhkeineen, muita en tainnut nähdä. Siellä oli monia kivoja alkoveja pehmeine lakanoin pedattuine patjoineen, oli iso poreamme, oli kalterein eristetty tila, jossa panokeinu ja terassitila ulkona, joka oli nyt suljettu kylmän ilman vuoksi.  Nettisivuilla mainostettu sauna oli poissa käytöstä. Suihkutilat ja wc löytyivät myös. Eli oikein kivat tilat pitää hauskaa.

Istahdin baariin ja otin oluen. Jäin juttelemaan pitkäksi toviksi omistajan kanssa siitä millaista seksiklubia oli pyörittää jne. Porukkaa virtasi jonkin verran sisään, mutta aika hiljaista oli vaikka puoliyö lähestyi.

Eräs mies lähestyi minua baarissa. Kertoi tämän olevan hänen eka kertansa täällä ja tällaisella seksiklubilla ja kyseli että mitenkäs minä? No kerroin käyneeni joskus vastaavissa paikoissa, tosin en yksin.
Mies osoittautui ruotsalaiseksi joten vaihdettiin kieltä. Ja osoittautui myös oikein mukavaksi juttuseuraksi, fiksuksi ja ajattelevaksi mieheksi, eikä ulkonäössäkään ollut mitään vikaa.
Siirryttiin sohvalle istuskelemaan ja juttelemaan. Jonkin ajan kuluttua jo kädetkin hieman vaelsivat, tosin luvan kysymisen myötä. Olin oikein yllättynyt miehen hienotunteisuudesta.

Päätimme siirtyä takaosan leikkitiloihin. Hain itselleni lokeron avaimen aulasta ja menimme riisumaan. Lokerossa oli klubin puolesta kaksi pyyhettä.

Riisuttuamme hipsimme porealtaalle ja laskeuduimme lämpimään kylpyyn. Itselleni tuli hieman huono olo ja ammeilu jäi lyhyeen. Pidimme vesitauon baarissa ja juttelimme edelleen, nyt vain pyyhkeisiin sonnustautuneina. Edelleenkään ei mitään yleisörynnistystä tuntunut klubilla olevan.

Hetken kuluttua päätin, että halusin ja siirryimme yhteen syvennykseen leikkitilassa. Mies oli napannut baarista mukaansa kondomeja, joita siis oli klubin puolesta käytettävissä. Mies oli innokas pääsemään hommiin ja lyhyen esileikin jälkeen kondomi pääsi paketistaan ja kyrpä sujahti pilluuni. Jostain syystä en ollut saanut missään vaiheessa kokeiltua miehen elimen kokoa, mutta ihan hyvää normikokoa se oli. Pano tuntui hyvälle, tahti oli hyvä :)

Mies ei kauaa kestänyt, kuulemma viikon ollut ilman, mutta olihan meillä vielä aikaa.
Tosin joku oli käynyt nyysimässä siitä meidän viereltä kortsun eli mies joutui kesken kaiken niitä lisää hakemaan.

Meidän pannessa siihen vierelle tai oviaukolle ja sen sisällekin tuli aina välillä muita miehiä katselemaan ja tarjoutumaan. Mua ei vain kiinnostanut oikeastaan. Otin kyllä yhden kyrvän välillä käteeni, kun se sitä tarjoili siinä lähellä mun päätäni. Isohko kulli, mutta ei edes seissyt kunnolla vaikka sitä hivelin. Hetken päästä se siitä häipyikin, ilmeisesti halusi päästä sillä mun suuhun... mutta se nyt ei tosiaan olisi käynyt.

Toisella kierroksella joku muukin kävi siinä mun pääpäässä haarojensa kanssa, mutta pyyhe ympärillä. Oli ihan hauska vaan hivellä pyyhkeen läpi kullia. Tosin sekään ei kunnolla seissyt... ehkä meidän seksi ei sitten ollut kiihottavaa :)

Mutta mun mielestä se oli oikein kivaa. Välillä mies työnsi sormiaan mun pilluun ja sormetti kivasti.
Mukavan lisäboostin kiihotukselle antoi jonkun toisen naisen huudot toisaalta klubilta, se huusi kiimaansa todella kovaäänisesti ja pitkään.

Käytiin vielä suihkussa sitten pesemässä ja puettiin päälle. Kello oli jo paljon ja mun oli mentävä. Mies saattoi mut jopa hotellille. Puhuttiin mahdollisesti seuraavasta illasta, jolloin klubilla olisi vain pareille ja naisille ilta, mutta en luvannut, koska sitten olisi aikainen lento seuraavana aamuna.
Mies ottikin yhteyttä vielä seuraavana päivänä, ja me tavattiin sitten vain ihan normitreffien merkeissä eli käytiin syömässä ja juttelemassa. Oli oikein mukavaa, vaikka hieman takaperoista ;)

On maailmassa sitten tosi kivoja miehiä olemassa. Ja mukavia seksiklubeja!

Kivaahan noilla klubeilla on myös se, että niillä on tosiaan yleensä ainakin selkeät säännöt, fiksu henkilökunta ja hyvät puitteet. Paljon turvallisempaa kuin viedä joku hotellihuoneeseensa taikka lähteä jonkun kotiin, jos seksiä haluaa. Ja mikä ettei, voihan siellä vain käydä nautiskelemassa muiden seksistä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti